lauantai 10. elokuuta 2013

Kennelnimen saaminen

Maaliskuussa 2013 emäntäni, Satu, meni viikonlopun kasvattajakurssille. Hän pääsi siitä hyvin läpi. Ilotassun kennelnimi varmistui 8.8.2013. Kotisivujen tekemisen aloitimme 10.8.2013. Minun pärjätessä jo ensimmäisissä näyttelyissä keväällä 2011 haaveeksemme muodostui pentujen saaminen tulevaisuudessa. Olen käynyt harvakseltaan näyttelyissä, tuloksena on ollut aina vähintään eh. Alle kaksi vuotiaana minulla oli jo kolme sertiä. Muotovalio on siis yhden sertin päässä. Olemme aloitelleet agilityäkin tänä kesänä.
Kuvassa minä(eli Suffeli, olen tuo suurempi) ja meille helmikuussa kotiutunut tibbe-pentu, Da-capo.


♥:llä Suffeli

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti